Anne Koivisto
Tarinani

Kävin erilaisia kursseja kuten luontoyhteyttä ja opiskelin yrttiohjaajaksi.
Siitä tuli ajatus että luonto, yrtit ja sauna kuuluvat yhteen.
Lopullisen sysäyksen Saunottajaksi ryhtymiselle sain eräällä retriitillä olleesta saunaseremoniasta.
Sen kokemuksen myötä tiesin että minusta tulee perinnesaunottaja.
Niinpä lähdin opiskelemaan perinnesaunottajaksi syksyllä 2022.
Itse olen ymmärtänyt saunan tärkeyden ja syvyyden vasta aikuisena.
Se on sekä psyykkistä että fyysistä,saunassa mieli lepää.
Saunaperinne kuuluu meidän suomalaisten kulttuuriin, mutta nykyään se on hyvin arkista ja saunaan mennään vain peseytymään.
Haluan jakaa saunomisen unohdettua puolta. Sen kokonaisvaltaisuutta. Auttaa ihmiset muistamaan saunomisen henkisen ja parantavan puolen.
Tehtäväni on herätellä saunottajakulttuuri henkiin ja tuoda se nykypäivään.
Saunottajana haluan tuoda syvyyttä ja ainutkertaisuutta saunaan vihdoilla, yrteillä ja äänellä.
Vihtojen kautta tuon myös metsän saunaan. Tuomalla metsän saunaan, tuon myös meidän juuret ja perinteet saunaan.
Keväällä 2023 meille valmistui lempeän lämmin savusauna ja siellä olen alkanut tekemään mm.hoitavia vihdontoja ja ryhmäsaunotuksia.
Tervetuloa löylyihin!
Anne
Perinnesaunottaja
Ota yhteyttä
Kurssitodistus

Perinnesaunottaja kurssin todistus 19.11.2022 – 2.12.2023.